18.5.2013

Ruokaa, ruokaa, ruokaa... Mutta missä treenit? ;)

Oi oi oi, mitä pinaatti-fetajuustopastaa tein tänään! Löysin reseptin joskus aikoinaan Soseessa-blogista ja nyt oli hyvää aikaa kokeilla.
Aivan törkeän hyvää, vaikka valitettavasti muskottia ja tuoretta basilikaa ei meidän pienestä lähikaupasta löytynytkään.. Basilikan ostin maustepurkissa ja muskotin jätin pois. Pinaatinkin tein pakasteversiosta, mutta joskus voisi kokeilla tuoreestakin. Parasta on, että tääkin resepti oli jälleen kasvisruokaresepti! Täytyy myöntää, että onhan niitä näköjään muutamia maistuvia kasvisruokiakin :)

Tässä fiilistelyä päivän kokkailuista: 

Sipuli ja valkosipuli paistetaan voissa...

Pinaatit tosiaan tällä kertaa pakasteena, mutta hyvin toimi niilläkin :)

Fetajuustoksi valitsin ihan kunnon juustoa, ja jätin kauppaan ne purkitetut kuutiot, jotka eivät maistu yhtään fetalta...

Lopputulos oli herkullinen! Kuva tosin on huono, kun oli jo niin kova nälkä, että varmaan käsikin tärisi kuvatessa :)

Tällaisella on siis herkuteltu tänään. Huomenna herkutellaan jollain ihan muulla, kun on lasten yhteissynttärit. Kakkukin saatiin valmiiksi juuri äsken. Ehkä niistä herkuista kuvia myöhemmin :)

Treenaamaankin pitäisi ehtiä taas. Koko viikko on mennyt sen osalta ihan harakoille. Maanantaina kävin pumppaamassa ja spinuilemassa, mutta muuten onkin sitten lähinnä syöty... Tosin aivan erinomaisia ruokia! Vantaan Jumbossa La Famigliassa vetäisin tällaisen huikean lohipastan


Ja samaisena iltana niinikään Jumbossa (Parillassa) hervottoman hampurilaisaterian... Tää on sitä annoskokojen tarkkailua parhaimmillaan ;) Ruokaa mättäessä katseltiin miehen kanssa, kun ohi kulki Slovakian kiekkoilijoita edestakaisin kauppakeskuksen käytävillä. Eivätpä siinä vaiheessa tienneet, että saavat seuraavana iltana turpiin suomalaisilta. Mutta eipä siitä pelistä sen enempää...

Lopuksi vielä viikon neulomiskuva :) Tein esikoiselle kännykkäpussin, koska kuulemma kännykkää on hankala kuljettaa pyörän etukorissa, varsinkin sateella ;) Lähti vähän lapasesta tuo koristelu - ihan vaan yksi kukka siihen piti tulla...


Mutta nyt unille, että huomenna jaksaa juhlia :) 
Ja huomenna tsempit Suomelle, ja moimoit Ruotsille!


2 kommenttia:

  1. Mistä sä oot löytänyt sokeroimatonta mehukeittoa? Minkämerkkinen?

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut ihan Valion mehukeittoja :) Niitä on mustikkaa, vadelmaa, persikka-vadelma (tms.) ym... Kannattaa olla tarkkana mehukeittohyllyllä, nimittäin todella helposti ostaa sokerillista. Noissa Valion sokeroimattomissa on tölkin reunassa vihreä "värikaistale", jossa lukee "sokeroimaton". Toivottavasti löydät! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää! :)