7.6.2013

Juoksua, kokkausta ja rantaelämää :)

Jee, pääsin keskiviikkona juoksemaan! Tosin en mennyt aamulla, kuten viimeksi uhkasin ;) Mulla oli kyllä kello soittamassa 06.30, mutta tajusin hieman ennen sitä, että joutuisin tekemään isot venyttelyt siihen aikaan, että uskaltaisin lähteä. Päätin mennä vasta illalla, kun aurinko oli vähän laskenut ja olin ehtinyt päivän aikana venytellä ja lämmitellä huolella.
Päätin alun alkaenkin, että kokeilen juosta urheasti, mutta lopetan heti jos polvet eivät tykkää tärähtelystä. Alkulenkistä vaikuttikin siltä, ettei hommasta tule mitään. Kävelin välillä ja sitten taas juoksin vähän matkaa. Polvet olivat ihan tönköt. Sitten vähitellen ne alkoivatkin rentoutua ja tunsin selvästi, miten ne vetreytyivät ja pehmenivät koko ajan enemmän. Loppulenkki olikin jo tosi mukava juosta :) Ihan mahtava tunne, kun juoksu rullasi kevyesti ja vaikka kunnossa on toki hurjasti parantamisen varaa, oli rento ja miellyttävä juosta. Ihan heti lähipäivinä en uskaltanut mennä uudestaan, ettei vain rasitus tuo paluuta jökkipolviin, mutta kun venyttelen tässä joka päivä ahkerasti niin ehkä näinä päivinä uskaltaudun kokeilemaan uudestaan! Miten hienoa olisi jos saisin juoksun taas mukaan treeniohjelmaan, edes silloin tällöin.
Mutta on tuo musiikki ihan ehdoton kaveri lenkillä. Todella tylsää olisi rullata tuttuakin tutumpia katuja ilman musiikkia! Voisin kyllä mieluummin siirtyä pururadalle juoksemaan, asfaltti ei ole paras mahdollinen alusta näille jaloille, mutta sellaista ei lähimaastossa ole, enkä jaksa aina autolla lähteä harrastamaan. Tästä on kuitenkin hyvä ponnistaa! Oispa se suuri ihme jos mun polvilla juostaisi joskus maraton! ;)

Ja hah, oonpas saanut edes vähän habaa ja muotoja käsivarteen! ;) Eipä enää löysät allit lölly! Tekemistä on kuitenkin vielä tuollakin saralla... Kuten näköjään valokuvauksessakin :D
Nyt oon siis vihdoin päässyt takaisin treenien makuun :) Flunssa on voitettu ja on ihana tietää aamusta alkaen, että pystyy päivän aikana tekemään sitä mitä huvittaa. Inhoan nimittäin niitä aamuja, kun on illalla mennyt nukkumaan kipeänä ja herää aamulla samaan oloon. Ja sitä kestää kaksi viikkoa. Ja vielä toipuminen päälle. Pitkiä viikkoja toiminnan ihmiselle.

Löysin taas uuden, ihanan makuisen treenipirtelön, joka maistuu hyvin erityisesti treenin jälkeen. Tein tällaisen eilen aamupalaksi ja toimi myös silloin mainiosti! Kannattaa kokeilla:
Sisältää banaania, mustikoita, soijajuomaa ja kuituleseitä. Täyttävä ja tosi maukas!
Iltapalaksi tehtiin pitkästä aikaa ciabattoja. Mmmmm... Mitä herkkua! Täytteeksi pestoa, mozzarellajuustoa, salaattia, tomaattia ja jauhelihapihvi. Tehtiin nämä pihvit max. 10% rasvaa sisältävästä paistijauhelihasta ja luomumozzarellasta, joka oli loistava yhdistelmä. Voihan noihin sitten lisätä maun mukaan kastikkeita tms. väliin, mutta itse tykkään eniten näissä (kuten oikeastaan kaikissa ruoissa) siitä, että raaka-aineet maistuvat puhtaina, ihan sellaisenaan. En ole oikein salaattikastikkeiden, majoneesien tms. käyttäjä. Ruoka pitää maistua siltä, mitä se sisältää. Pihvit toki oli voimakkaasti maustettu pippurilla ja basilikalla :)

Ja sitten vielä päivän ruokavinkki: aprikoosi-yrttituorejuustotäytteinen mureke. Toimii!
Pilko aprikoosit pieniksi kuutioiksi ja sekoita yrttituorejuustoon. Mausta jauheliha hyvin.
Voitele vuoka ja korppujauhota se. Laita pohjalle puolet jauhelihasta, väliin yrttituorejuusto-aprikoositahna ja päälle taas jäljelle jäänyt jauheliha. Painele hyvin vuokaan. Ja paista puolisen tuntia 200-asteessa. Aika herkkua tuli! Meillä yleensä murekkeen joukossa on herne-maissi-paprikasekoitus, mutta tää toi arkisen murekkeen ihan uudelle tasolle :) Ohje taisi löytyä Yhteishyvä-lehden ruokaliitteestä. Kokeilin vaihtelun vuoksi tehdä tällä kertaa murekkeen tuohon muuten käyttämättömänä pyörivään kakkuvuokaan, mutta taitaa toimia perusmurekevuoassa (siinä pitkässä, puolikaarevassa) paremmin.

Loppuun vielä kesäisiä tunnelmia täältä kotiäidin ja lasten arjesta. Käytiin rannalla pötköttämässä lasten kanssa ja päivän kävelylenkki tehtiin teemalla "Kukkia kotiin" :) Tytöt keräsivät kauniin kimpun luonnonkukkia terassipöydälle ja itse keräsin kukat etupihan portaille ja sisälle. Luonnonkukat ovat ehdottomasti kukkien ykkösiä, harmillisen lyhytkestoisia vaan - erityisesti sisällä mutta myös niityillä... Ennen juhannusta pitää toimia jos mielii kerätä kotiin mahdollisimman monivärisen kimpun :)


Kauniita hellepäiviä, liikunnan iloa ja hyviä ruokia kaikille! :) Ollaan kuulolla taas!

2 kommenttia:

  1. Mun ruokavalioni on saanut ihanasti uutta ilmettä sun blogin myötä. Erityisesti noi pirtelöt on ihania sellaiselle jolla toi mielikuvitus ei vaan toimi. Jatka samaan tahtiin!!

    VastaaPoista
  2. Hienoa! :) Mulla on Kokeileva Keittiö meneillään, joten syntyä voi mitä vaan :D

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää! :)