19.6.2013

Se Oikea... treeniohjelma?

Nilkuti, nilkuti... Vasemmassa polvessa on jokin (ristisiteen?) venähdys ja tulehdus tms., joten sain käskyn lepuutella viikon verran jalkoja ja ottaa tulehduskipulääkkeitä. Röntgenit otetaan viikon päästä. Niinpä nyt ei ole syytä salilla paljon jalkajuttuja tehdä. Harmittaa kyllä todenteolla, mutta toisaalta polvet ovat kärsineet enemmän tai vähemmän jo kohta puoli vuotta, joten motivaatio saada ne kuntoon alkaa olla korkealla. 
Kävin eilen illalla juoksemassa kylän ympäri ja lenkin puolivälissä petti vasen polvi alta. Loppumatkan hölkötin ja kävelin vuorotahtia ja kotona kipu oli jo niin infernaalinen, että nojasin vaan eteisen lipastoon ja itkin. Voihan piru näitä liikkujan vammoja! Tuntuu, ettei montaa tervettä päivää näe putkeen :( Jos ei flunssaa niin sitten joku jäsenvamma. Murrr.

No, mutta ei lannistuta, nyt on aikaa panostaa ylä- ja keskivartaloon. 
Tähän asti olen tehnyt 12-15 toiston sarjoja, melkolailla maksimipainoilla eli niin, että sarjojen viimeiset vedot ovat jo tuskallisia. Minuutin palautuksilla. Ohjelma on toiminut ihan hyvin, mutta alkaa olla tylsä.
Aiemmin kirjoittelinkin suunnitelmistani aloittaa HST-treeniohjelma (täällä), mutta se vaatisi ehdottomasti mahdollisuuden käydä salilla joka viikko vähintään kolme kertaa, jotta tuottaisi parhaan mahdollisen tuloksen. Usein siihen tahtiin pääsenkin, mutta on myös viikkoja, jolloin se ei toteudu. Aloin siis etsiä myös muita vaihtoehtoisia ohjelmia, ja yksi potentiaalinen olisi pyramidisarja. Eli toistoja vähennetään sitä mukaa kun painot kasvavat. Hyvä sarja voisi olla esim. 
10 - 8 - 6 - 4 (2-3min. palautusajoilla). Nuo viimeiset neljä toistoa pitäisi tehdä jo kunkin lihasryhmän maksimeilla. Tällä ohjelmaan saisi hyvää vaihtelua. Tuohon on mahdollista tehdä perään myös pyramidi käänteisesti eli 10 - 8 - 6 - 4 - 6 - 8 - 10 ("tiimalasi" -tyyppisesti) jos jaksaa. Itselleni käänteinen tuntuu ainakin toistaiseksi turhan rankalta. Epäilen, että lihakset hapottavat neljän toiston maksimeissa jo sen verran, etten selviäisi 6-8:a pidemmälle käänteisessä "takaisin tulossa". Ehkä mulle riittää tuo yksisuuntainen pyramidi, jaksaapa sitten ainakin tehdä kunnon painoilla. 
Huomenna olisi tarkoitus käydä salilla laatimassa tuo ohjelma ja kirjata painot ylös. Harmillista, ettei mukaan voi ottaa myös jalkaohjelmaa, mutta toisaalta sitten treeniohjelma tulisi olla 2-jakoinen, joten joka tapauksessa ylä- ja alakroppa tehtäisiin eri salikerroilla.

Olikohan tää nyt vähän kuivaa ja tylsää, kun oli niin puhdasta "asiaa" ;) Loppuun vielä pari kuvaa, jottei ihan musta-valkoiseksi muutu tämä blogielämä :)
Käytiin Miehen ja lasten kanssa herkuttelemassa Pyynikin näkötornin munkeilla. Samalla katseltiin, kun porukka laskeutui vaijereiden varassa tornia pitkin alas. Sinne täytyy vielä itsekin tänä kesänä päästä kokeilemaan, kunhan saan polvet kuntoon! Ihan huikean näköistä touhua, vaikkei torni kovin korkea olekaan (26 metriä ne taisi sanoa). On se silti niin korkealla paikalla, että näköalat on huimat. Ja jos mua pelottaa jo nousta omakotitalon tikkaille, saan tuosta varmaan ihan tarpeeksi extremeä ;)
Mutta sitten olikin jo päivällisen osalta palattava takaisin ruotuun ;)




Jos en ennen juhannusta enää ehdi täällä käymään (tarkoitus olisi vielä huomenna tulla kertomaan treeniohjelmasta paremmin, mahdollisesti jopa kuvien kera), niin IHANAA ja ennenkaikkea TURVALLISTA juhannusta kaikille!! Vesille vain selvänä ja pelastusliivien kera, eikös :)
Me mennään grillailemaan rakkaan ystäväpariskuntamme luokse ja mikäs sen mukavampaa, kun on luvattu hellettäkin viikonlopuksi!

Moi taas ja tsemppiä kuntoiluihin myös näin kesällä!

Ps. Jouduin muuten poistamaan hienon blogikävijälaskurini (jonka luomiseen meni ainakin tunti!!) täältä, koska se jämähti yhtäkkiä paikoilleen, eikä auttanut päivitykset ym. Mistä lie suuttunut. Vaikka mitäpä me niillä, kivasti teitä täällä on käynyt ilman laskureitakin :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää! :)