2.7.2013

Kaappaus keittiössä

Missäs sitä Kätevä Emäntä viettäisi tiistaipäiväänsä kuin keittiössä, eli hellan ja tiskipöydän (ei onneksi kuitenkaan nyrkin ;)) välissä. Kokeileva keittiö oli vauhdissa taas ja jumbrahuitti mitä tuotoksia siinä keittiössä syntyikään!

Ihan aluksi ajattelin hyödyntää eilen keitetyt uusien perunoiden jämät, jotka meinasivat muuten jäädä käyttämättä. Tein perunasalaatin Jennin tapaan. Tässäpä fiilistelykuvia:
Kuutioin perunat, pilkoin sipulin ja valkosipulit. 
Yksi vaihtoehto olisi ollut kurkku tai suolakurkku, mutta valitsin kesäkurpitsan, koska se on mun jokakesäinen suosikkini. Tosin sellaisenaan se on mun mielestä liian nahkeaa, joten pyöräytin kuutiot pannulla kevyesti oliiviöljyssä. Sitten joukkoon kapriksia ja vihreitä oliiveja. 
Sekaan hulautin rasiallisen raejuustoa (protskuista ei luovuta!) ja maustoin lime-mehulla. Tattadadaaaa, tulos:
Tuli ihan hyvää. Voisi toimia aika kivasti grilliruokien lisukkeena. Täytyy muuten nyt tunnustaa yksi juttu "takahuoneesta". Salaattiin tuli liikaa sipulia, arvatkaa miksi? Koska unohdin valokuvata sipulit ja heitin ne jo sössön keskelle! Jouduin lisäämään vielä toisen sipulin, jotta sain blogikuvat otettua. Miten tärkeää on uhrata salaatti, jotta saa blogiin kuvan sipulista, jota ehkä kukaan ei muuten ole nähnyt? ;) 

Kokeilin myös marjoista ja hedelmistä tehtyjä mehujätskejä, joista taisinkin mainita jo aiemmassa postauksessa. Nämä herkut tosin ovat vielä pakasteessa, mutta uskon, että onnistuivat aika kivasti. Tein mehujätskit kiiveistä ja vadelmista, mmmmm....
Tässä kuvassa on muuten vielä mukana mango, koska oli tarkoitus laittaa sitäkin, mutta se ei ollut sisälmyksiltään kovin houkuttelevassa hapessa, joten se sai lähtöpassit.


Huomenna päästään maistelemaan miltä soseet maistuvat tässä muodossa. Hyvä keino saada lapsetkin syömään hedelmiä ja marjoja. Itse en lisännyt noihin sokeria tms. lainkaan, että ihan ovat puhtaasti sitä itseänsä.

Kokkailut kruunasin vielä pikaisella mansikkatortulla, jonka tein lasten viime viikolla poimimista mansikoista. Harmillista, että ne ehtivät olla tässä välissä jo pakkasessa, joten olivat vähän löysähköjä, mutta onneksi ei makua haitannut :) Näitä aineksia (torttupohja, mansikoita, kermaa ja suklaakastiketta) pitäisi aina olla varalla, jotta saisi yllätysvieraille jotain hyvää kahvipöytään! On niin nopea valmistaa ja erittäin slurps!





Huomenna olisi taas treenipäivä. Eilen lämmittelin kevyesti polvia crosstrainerilla ja vielä tänäänkin polvet ovat olleet ihan hyvässä kunnossa, joten josko sitä varovasti taas uskaltaisi alkaa tehdä jalkatreeniäkin. Täytyy vaan aloittaa totuttua pienemmillä painoilla. Juoksemaan tekisi mieli, mutta se odottakoon vielä. Ostin eilen uudet pitkät salihousut, joten on hirmuinen hinku päästä niitä testaamaan :) Seuraavana hankintalistalla ovat uudet salikengät, mutta kaikkea ei raaski kerralla...

Hyvää alkanutta viikkoa, ihmiset! Ja muistakaa:






2 kommenttia:

  1. Fivefingersit on ihan parhaat salikengät. En vaihtais pois, vaikka vähän kalliit ne on. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkistä! Voiko niillä siis tehdä ihan kyykkyjä, mavea ym., ettei pohja ole liian joustava / pehmeä? Siis että kestävät ihan kunnollakin painoa päällä?
    Nuo on mulle ihan uusi tuttavuus!

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää! :)